Tyytyväisempiä asiakkaita autobrändille – Jetpakin avulla
Jetpak säästää päivittäin asiakkaiden aikaa ja rahaa pikakuljetusten avulla. Eräs tunnettu autobrändi on käyttänyt pikakuljetuksia jo vuosia logistiikkansa tehostamiseen.
Kyseinen autobrändi käyttää Jetpakin pikakuljetuksia noin 20 kertaa päivässä, usein hyvin kiireiseen tarkoitukseen.
Esimerkiksi, kun kuorma-auto on pysähtynyt tienlaidalle Tromssassa ja varaosa sijaitsee kaukana keskusvarastossa jossain päin Eurooppaa tai Pohjoismaita.
– Kun kuorma-auto, jonka kyydissä on arvokas lasti, on pysähtynyt, jokainen sekunti tulee kalliiksi. Tilanne ratkaistaan nopeimmin pikakuljetuksen avulla. Se säästää aikaa ja rahaa. Kuljetamme 9/10 kuljetuksista saman päivän aikana, muulloin viimeistään seuraavaksi aamuksi, sanoo Jetpakin avainasiakkuusjohtaja Niklas Carlström.
Toisinaan autokorjaamoon tarvitaan varaosa mahdollisimman nopeasti. Nykyään Just in time -kuljetukset ovat itsestään selvä valinta. Autokorjaamolla halutaan oikea varaosa oikeaan aikaan, eikä aikaa haluta käyttää varastointiin. Myös korjaamon asiakas haluaa autonsa nopeasti takaisin tielle.
Esimerkki
Kuorma-auto on pysähtynyt tienlaidalle Tromssassa ja varaosa sijaitsee kaukana keskusvarastossa jossain päin Eurooppaa tai Pohjoismaita.